maanantai 2. huhtikuuta 2012

Paras pakara -kilpailu



Pakarapaistia sunnuntain iloksi. Myönnän, että tarkoitukseni oli tehdä ihanasti uunissa haudutettua, reippaasti ylikypsää jänispataa. Sellaista, jossa lihat irtoilevat luista, mehukkaat porkkanat hajoavat lihaisaan liemeen haarukan alla ja sipulit antavat makeuttaan.

Kuten Olavi Uusivirtakin laulaa: kaikki menee toisin joku suunnitelee mua paremmin ja rusakosta tulikin jotain aivan muuta. Toisaalta lopputulos oli loistava, joten näin sen kuuluikin mennä. Ensin tämä Paras pakara -kilpailun finalisti otti pintarusketuksen pannulla ja vietti yönsä punaviinin, laakerinlehtien, maustepippurin, valkosipulin ja suolan kanssa. Sitten rusakko olisi halunnut hypätä leivinuuniin hautumaan yöksi, mutta koska sellaista ei nyt sattunut olemaan, sai rusakkoinen tyytyä sähköhellan hemmotteluun. Sähkön säästäjänä en viitsinyt jättää uunia yöksi päälle, vaan otin illalla paistin uunista pois ja näin saimmekin mureaa, viipaleiksi leikattavaa pakarapaistia. Hieman vielä suolaa päälle ja kaali-sipuli-paprika-pedille odottamaan syöjää. Nautittiin punaviinin ja Lauralta jääneen kuohuviinin kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti