Joskus tuntuu siltä, etteivät sanat riitä kuvailemaan. Joskus tuntuu siltä, että kamera ei riitä tallentamaan.
Viisi päivää Kataloniassa, puolentoista vuoden jälkeen. Eivät sanat, eivät kamerani nappaamat kuvat riitä. Mistä aloittaisin? Vapise James Joyce, kalpene William Faulkner, tajunnanvirtaa Kataloniasta:
Barcelona... Barri Gotic, satama, auringon säteet, purjelaivojen mastot, FresCo, Hostal New Yorkin punaiset kerrossängyt, mustavalkoinen ruutulattia, persoonallinen avara pyöräkorjaamo, turisteja vilisevät kadut, katalaanin sanoja hakeva muisti, uusi paikka satamassa, ekomarketin luomusangria (lasissa juuri nyt!), pizza margaritha amb chorixo...
Keskiviikkoaamuna olin jo malttamaton, otettiinhan sinä aamuna juna kohti Gironaa. Kaikki ei mene aina ihan kuin matkaoppaassa, joten ensimmäiseen junaan ei päästy. Siksi aikaa menimmekin hämmästelemään El Corte Inglesin kalatiskin asukkaita. Elämässä pitää muuten aina muistaa hämmästellä ja ihmetellä. Se voisi olla mottoni.
Täpötäysi juna kuljetti meidät vihdoin kuitenkin Gironan asemalle. Kun l'Onyarin näkymä, ylväänä kohoava katedraali ja värikkäiden joen yllä roikkuvien talojen rivistö aukesi eteeni Pont de Pedralta, en voinut kuin huokaista. Siinä se nyt on.
Voin paljastaa, että maailman somin pieni Pensión, hotelli, sijaitsee Gironassa, Barri Vellin ytimessä, aivan katedraalin kellojen kuminan alla. Pensión Bellmirall. Kuinka monta kertaa olenkaan kävellyt sen ohi ja ihastellut tuota kalliilta näyttävää pientä hotellia, sen aulaa, sen pientä kukkien ja aamupalapöytien täyttämää pikkuruista sisäpihaa, kivisiä rappusia, pyöreitä pöytiä ja penkkejä. Hengitän nyt syvään ja yritän olla riehaantumatta. Sormet yrittävät löytää oikeat näppäimet, mutta turhaan, Eivät kirjaimet riitä kertomaan kuinka viehättävä tuo Bellmirall onkaan. Ikiaikaiset kivirappuset, ikivanha kivinen seinä, ystävällinen hotellinomistaja, värikkäitä kaakeleita ja harmaata kiveä. Aamupalalla suloisessa aulassa istuimme pyöreiden pöytien äärellä, värikkäästi kirjailtujen pehmusteiden peittämillä pyöreillä penkeillä. Cafe amb llet, croissantti dipattuna hunajaan, hedelmät, joita omistaja tarjoili pyöreästä korista, un infusion també, si us plau. Kaunis kattaus. Sympaattinen.
Kapeat kadut, sokkeloinen Barri Vell, kaupungin muuri ja mystinen näkymä katedraalille. Kivinen, sammaleen ja muratin valtaama puisto, uusia kauppoja ja kahviloita Ballesteriesillä. Mercé ja Mercén ihan asunto l'Onyari yllä -aivan entisen kotini vierellä! La Terran luomutee, jonka aina vahingossa tilaan, vaikka se maistuu kanakeitolta. Kadonnut ravintola Kiwi, vihdoinkin sen punaisen huivin osto, jota olen odottanut puolitoista vuotta, pieniä kukkasia muurinraoissa, pääsiäiskulkueen jylhät, rummut, viiniä Bodegasta kadulle, vastaan tullut valtava musta-valkoinen tanskandoggi, iltaruokaa savuntuoksuisessa, hämyisessä ja hieman syrjäisessä Cau de Llopissa, maroccolainen lounas, joka olikin mielestäni hyvin kataloinialainen, kahvia auringon lämmössä Cafe Sant Felixissä, lasia ja kiveä, uusi ihanan tyylikäs ruokapuoti aivan siinä vieressä, katedraalin kellot, sisäpihat, syvä kaivo, taas hyvä kahvikupponen, tihkusadetta, suc del dia eli päivän mehu La Terrassa, ihmisvilinää kauppahallissa, hallista ostettuja mansikoita Gironan La Ramballa kivikaiteella istuen, kivukaupan kiviriipus, jonka ostamista olen myös odottanut puolitoista vuotta, Eiffelin energiaa uhuva punainen silta, karppeja joessa, viikuna-pähkinäpatonkin sillan juurelta, violetteja kukkia, parvekkeita, viileä luonas Artusissa, lasillinen viiniä lounaalla, näkymä kirkon korkeilta portailta Le Bistrolle illan hämyssä, suloinen aamupala Bellmirallissa...
Jätimme Gironan siirtyäksemme katselemaan maisemia ampsan, autobusin, eli bussin ikkunoiden läpi matkalla l'Estarihin. Tunnin matkan jälkeen saavuimme merenrannalle, Illes Medes -saaret piirtyivät tutusti horisonttiin. Pääsiäisenä ihmiset kokoontuvan l'Estartihin viettämään vapaitaan ja niinpä rantakuppilat täyttyivät lomailijoista ja katu myyntikojuista. Kojuista saattoi ostaa mitä vaan; oli hippivaatteita, kynttilöitä, butifarras eli erilaisia makkaroita, herkullista vuohenjuustoa, karamellejä. Jopa koju, jossa nuoret miehet leipoivat itse leipää ja paistoivat sen uuneissa kadulla. Pa de llenya, tosiaan. Vaelluksella kalliorannan korkeuksiaa ja jyrkänteillä taskuni täyttyivät villinä kasvavista timjamista ja rosmariinistä. Aurinko "helli" poskipäät kirkkaan punaisiksi. Tramuntanya, voimakas vuoristotuuli, viskoi rannan hiekkaa. Kullankeltainen täysikuu, sataman hiljalleen syttyvät valot.
Junan kiitäessä Gironan ohi Ranskan suunnalta tullessa, Katedraali ja Sant Feliun kirkko tarjoavat matkustajille parhaimman profiilinsa. Vasemmalla puolella taasen avautuu Parc Devesa -puisto valtavine puineen. Tiistaisin ja lauantaisin puisto täyttyy markkinahumusta.
Viimeiset auringonsäteet Barcelonan päärautatieaseman lähistöllä, paikallinen aamupala, täytetty patonki tai croissantti ja aamukahvi. Siniseltä taivaalta vienosti silmää vinkaava aurinko. Ja kyllä, La Lleonan takapuolta on suudeltu. Kuka sitä Gironassa suutelee, palaa vielä kaupunkiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti