keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Avokado

Yksi nerokkaimmista hedelmistä on avokado. Avokado sopii syötäväksi sellaisenaan, salaattiin, smoothieen, suklaamousseen, munakkaaseen, kasvohoidon osaksi naamioina -hei, mihin vain! Avokadon hyvät rasvat hellivät ihoa niin sisäisesti kuin ulkoisestikin käytettynä, se sisältää paljon kaliumia seka K- ja B-vitamiineja ja roppakaupalla mahtavia hivenaineita.

Varsinainen pikaruoka on halkaistu avoado, jonka päälle puristaa hieman sitruunamehua, kunnon ripaukset hyvää suolaa ja mustapippuria.

Liian raaka avokado kypsyy tuottamansa etyleenin ansiosta muovipussissa muutamassa päivässä, mukaan voi pakata kaveriksi vaikkapa banaanin tehostamaan kypsymistä. Joskus kuitenkin avokado pitäisi saada heti käyttöön eikä muovipussissa asumiselle olisi aikaa. Siihen sain hyvän vinkin kaverilta eilen: avokado kääritään huolellisesti folioon ja laitetaan 200-asteiseen uuniin 10-15-minuutiksi. Lämpö pistää etyleenin tuotannon vitosvaihteelle ja hedelmä kypsyy hetkessä käyttökuntoon.

Avokadon kiven voi myös istuttaa kukkaruukkun multaan ja saa päivien piristykseksi persoonallisen näköisen viherkasvin. Nuorempana huoneeni nurkassa huojui lopulta kattoon asti ulottunut Avokado. Kirjoitan sen nimen isolla, koska kiinnyn kasveihini aika paljon ja Hän todella oli Avokado isolla A:lla.


Tässä arkistojen kätköstä kuva maaliskuulta Benalmadenasta. Kuin buddhamaisen valaistumisen avokadon pikakypsytyksestä eilen, siksi tämä kuva. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti