Bonjour!

Oui, huikeat kahdeksan päivää fransmannien maassa takana. Ihana Riviera helli minua ja Tarua paahtavalla auringon paisteella, viilentävällä turkoosilla merellä, raikkaalla viinillä, simpukoilla, herkullisilla hedelmillä. Asuimme somassa pikku kodissa Sante-Maximen kylässä ylhäällä rinteellä, makuuhuoneen parvekkeelta aukesi eteemme niin kaunis maisema, ettemme meinanneet iltaisin raaskia nukahtaa. Vaan onneksi aukinaisista parvekkeen ovista maisema kaappasi meidät syleilyynsä heti herättyämme auringon säteisiin. Nautiskelimme kilokaupalla täyteläisiä ja maistuvia juustoja,  haukkasimme rapeita patonkeja, kävelimme kuin beduiinit, hoimme sanaa "ihanaa, ihanaa", kuuntelimme pimentyvässä illassa kukkuloilla tuikkivien valojen hehkussa Kirkaa, veneilimme lahden toiselle puolelle viehättävään St. Tropeziin ja luimme kirjoja.

Pariisi, oi Pariisi! Kaunis kiehtova kaupunki. Hanhenmaksaa ja viikunahilloa, täydellisen kahvilan metsästystä pohkeet hellinä, samppanjaa, rakkauden lukkoja, hiiri hotellihuoneessa, jälkiruokia, croissant aamukahvin kanssa, ravintola, johon ei kannata mennä, ravitoloita, joihin kannattaa mennä, liian lyhyitä hameita(allekirjoittaneen päällä), picnic Versaillesin puistossa sinfonian ja tanssivien suhkulähteiden ympäröimänä, ruuhkaa metrossa, kodittomien patjoja kaduilla.

Opimmepa senkin, että cafe gourmand, jota tarjoilija kuvailee sanoilla "coffee, little sweet" on ihastuttava miniatyyrilajitelma jälkiruokia kera espresson. Little sweet, endeed! Olen ylpeä siitä miten reippaana tyttönä söin koko matkan jälkiruokia, vaikken tavallisesti tyrkin pikkulusikalla jälkiruokia lautasella kunnes joku tarjoutuu syömään sen puolestani. Niin, ja maanantain aamupalani Pariisissa oli kävelymatkalla leipomosta ostettu pullataikinasta ja suklaapaloista leivottu patonki....Ah, taivas. Ei hätää, en syönyt ainoastaan sitä, vaan kiltisti söin tuolla päivän tärkeimmäksi tituleeratulla aterialla myös croissantin.

Matkallamme meitä siunattiin myös todella hauskoilla ja hyväntuulisilla stuerteilla, jotka nauroivat ja vitsailivat, vaikka saavuimmekin lennolle ruhtinaalliset 5 minuuttia ennen koneen nousua. Pääsimmepä myös henkilökunnan vierelle kiittämään ja hyvästelemään koneesta poistuvia kanssamatkustajia. Oeln aina miettinyt kuinka ihmeessä matkustajia joudutaan kuuluttamaan kentällä, kuinka on mahdollista melkeinpä myöhästyä lennolta. Noh, tiedänpähän nyt siihenkin ainakin kolme syytä, yhtä monta kuin oli lentoja matkallamme!

(Kuvat ovat Tarun otamia, sillä oma siirtopiuhani on yhä siellä jossain missä lie...)