tiistai 27. toukokuuta 2014

Letut riisijauhoista

Olen paistellut jos jonkilaisia gluteenittomia lettusia viime vuosina. On ollut mantelilettuja, on ollut rahkalettuja, on ollut kookoslettuja.

Valurautapannulla lettujen paistaminen on välillä jokseenkin haastavaa. Toisinaan lettujen paistaminen on ollut taikinan kaapimista irti pannusta ja mustien, pahiten palaneiden jäämien peittämistä hillolla ja kermalla. Vinkki: sammuta valot, jottei lettukestien väki näe repaleista letturaatokasaa lautasella.

Pannusta parhaiten irtoavan ja hienosti koossa pysyvän letun kunniamaininnan saa riisijauholetut! Tattadaa! Aplodeja! Riisijauholetut ovat myös yleisön eli syöjien ihanneletut. Onnea!

Lettujen ohje on muokattu Viljatuote -merkkisen tumman täysjyväriisijauhon pakkauksen ohukaisohjeesta.

Letut riisijauhoista:

1,5 dl tummaa täysjyväriisijauhoa
0,5 dl kookoajauhoja
1tl suolaa
2 kananmunaa
4 dl nestettä
2 rkl voisulaa

paistamiseen voita tai kookosöljyä

Riko munien rakenne kulhossa ja lisää joukkoon neste, suola ja jauhot sekä voisula. Tätä taikinaa ei tarvitse turvottaa, joten paistopuuhiin pääsee samantien. Riisijauholetut pysyvät hienosti kokonaisina, ne selviävät dramaattisista käännöshetkistä voittajina.






tiistai 20. toukokuuta 2014

Itsetehdyt proteiinipatukat

Kaupan proteiinipatukoiden sisällysluettelot eivät kestä päivänvaloa, joten ne täytyy tehdä itse. Onneksi niiden tekeminen on nopeaa ja helppoa. Tämä resepti antaa hyvät puitteet, joissa mellestää. Reseptiä on helppo muunnella raaka-aineiden ja makumieltymysten mukaan. Esimerkiksi pähkinät voi paahtaa ja maustaa tai yhtä hyvin käyttää sellaisinaan. Maapähkinävoin voi jättää kauppaan ja korvata kokonaan seesaminsiementahnalla eli tahinilla. Patukoissa voi käyttää mitä vain siemeniä, vaikkapa kurpitsansiemeniä, aurigonkukansiemeniä, pellavarouhetta. Mukaan voi lisätä vanilijaa tai vaikkapa kaakaota -vain makuaisti on rajana!

Ensimmäinen versioni proteiinipatukoista:

2,5 dl pähkinäsekoitusta
0,75 dl kylmäpuristettua kookosöljyä
1 dl riisiproteiinia (esim. CocoVi)
0,75 dl luomu maapähkinävoita
2 rkl tahinia
2 rkl seesaminsiemeniä
ripaus hyvää suolaa

Paahda pähkinöitä 200 asteessa noin 8 minuuttia. Murskaa pähkinät pienemmiksi. Sekoita kulhossa pähkinärouhe, kookosöljy (joka kätevästi sulaa nestemäiseksi uunista tulleiden pähkinöiden lämmössä) ja loput ainekset. Levitä massa pellille, vuokaan tai muotteihin ja laita jääkaappiin kovettumaan. Valmiista levystä voit leikata veitsellä haluamasi kokoisia paloja. Pinnalle ripottelin vielä seesamin- ja hampunsiemeniä.

Jos sana proteiini pelottaa,voit kutsua näitä myös eväspatukoiksi. Maistuvat myös ihan tavallisena välipalana ilman, että on jumpannut salilla hikipanta heiluen.



lauantai 17. toukokuuta 2014

Annan arkea

Tällaista harrastan välillä. Jotkut kutsuvat työksi. Parasta Ewästä.

Kuvan ottanut Taru

tiistai 13. toukokuuta 2014

Kiinnostavia kirjoituksia

Iltasanomat harvoin tarjoilee sivuillaan kovinkaan syvääluotaavia kirjoituksia (ellei sellaiseksi laske uutista Rihannan kaula-aukosta), mutta nyt Ruokalan sivuilla oli kerrassaan osuva artikkeli. Klikkaa tätä tekstiä, niin pääset lukemaan mielestäni oivallisen kirjoituksen lasten ja perheiden ruokailutottumuksista.
Kuvan porkkanakakku ja puolukka-juustokakku eivät liity tapaukseen.


Noh, sitten lisää seuraa: tätä klikkaamalla pääsee intoilemaan ravitsemukseemme liittyvästä yleisestä myytistä, jonka voisi kyllä jo artikkelin ohjeiden mukaisesti siirtää museon lasivitriiniin. Tämä ei ole ensimmäinen kerta , kun suosittelen Joonas Konstigin kolumnia. Pidän hänen rohkeasta, järkähtämättömästä ja hieman kovasta tyylistään. Mies on tärkeällä asialla.

Ja näinhän niille sitten kävi.
Ja pikku bonuksena kesän lapsen ja auringonpalvojan lempiartikkeli aikoihin löytyy täältä. Vaatteet pois ja aurinkoon! Ihollani ja sydämessäni olen aina tiennyt tämän ja  heilauttanut auringon paahtamaa kättäni varoituksille. 
Kuvan auringonpalvoja liityy tapaukseen. Terveysviranomaiset ja aurinkorasvavalmistajat ovat etsintäkuuluttaneet hänet. Häntä pidetään erityisen vaarallisena kesäaikaan.



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Armaita kuvia











Mitäpäs sitä sunnuntaiaamun kunniaksi muutakaan selailisi kuin kuvia töistä. Armas Keittiö & Viinitupaa linssin läpi.

torstai 1. toukokuuta 2014

Aamujen iloja

-Saa huomata, että ulkona paistaa aurinko kattojen yllä.
-Tarun äidiltä Marjalta joululahjaksi saatu Mymmeli -muki ilahduttaa aina. Näytämme kuulemma samanlaisilta...
-Aika. Herääminen aikaisin kauan ennen töihin menoa.
-Pieni salikäynti tai aamulenkki antamaan energiaa päivään. Tarvitsen jomman kumman.
-Sunnuntaiaamu. Aamujen salaa aateloitu lady. Ei tarvitse mennä minnekään.
-Raakasuklaapalasen löytäminen pakastimesta. Nam.
-Kunnon aamupala kaikessa rauhassa Akin kanssa. Smoothie, puuroa, vadelmia, leipäjuustoa ja mutteripannukahvia.
-Kaunis ja nopea pyöräilymatkani töihin. Pelkkää pyörätietä, merta ja huviloita!