Omistan vain vähän tavaroita, maallinen omaisuuteni siirtyy paikasta toiseen muutamassa laatikossa henkilöauton takapenkillä. Mutta itseasiassa omistan paljon kirjoja. Kirjojeni kanssa minulla on kuitenkin etäsuhde, he nimittäin elävät elämäänsä hyllyssä Korvenkylän huoneessani ja osa tällä hetkellä laukkuihin pakattuna täällä Helsingissä.
Fuengirolassa ollessani perinteisiini kuuluu etsiä käsiini englannin kielistä luettavaa. Kaupungissa asuu paljon brittejä, joten minua on onnistanut. Tänä vuonna olen lukenut kaksi mukaansa tempaavaa romaania: Denyse Devilin Hopscotch ja Jojo Moyersin Me before you. Aloitin tällaisten romanttisten Rom-Com-kirjojen lukemisen aikoinaan L'Estartissa, josta ostin myöskin paikallisilta brittiläisiltä asukkailta Karen Quinnin Sisters Diaries -kirjan. Cecilia Ahernin kirjat haluan myös lukea englanniksi. Selitän itselleni näiden kirjojen lukemisen sillä, että opin samalla englantia. Hienoa itsepetosta!
Vaikka eihän lukemiseni selittelyjä kaipaa, sillä itseasiassa puolustan näitä kevyiksi viihdekirjoiksi luokiteltuja kirjoja. Ne kätkevät sisälleen enemmän kuin takakansi antaa ymmärtää, niiden maine on kevyempi kuin luonne. Ihmiset pitävät tällaisia kirjoja helppoina aivot-narikkaan-kirjoina, mutta voin kertoa, että Me before you:n 500 sivua neliraajahalvautuneen nuoren miehen ja hänen hoitajansa elämästä eivät olleet aivotonta luettavaa, vaan laittoivat miettimään siinä missä klassikotkin. On väärin arvottaa kirjoja genren perusteella.
Cafe Frescon työntekijä lainasi minulle viime viikolla Cecilia Samartinin romaanin Nora&Alicia. (Hän halusi pelastaa minut tuolta edellä mainitsemaltani kirjallisuudelta. Kun kerroin itse Frescon pitäjälle millaisen tunneryöpyn kirja sai minusa aikaan, hän myös muistutti minua siitä, että "Anna, it's just a book, you now. You should go out more" )
Ehdottomasti haluan lukea Samartinin muutkin kirjat. Samartin loihti Kuuban tuoksut, värit ja hengen niin elävästi sivuilleen, että tuntui kuin olisin itse seisonut hiekkarannalla, jalat pehmeässä hiekassa ja valtameren lempeä, mutta vahva tuuli kasvoillani. Nora&Alicia laittoi miettimään perheiden, ystävien ja rakastavaisten kohtaloita yhteiskunnan myllerryksessä. Kuinka paljon ihmisten elämät voivatkaan muuttua yhteiskunnallisten olojen ja ristiriitojen takia.
Samartin on nähtävissä Bettina S:n haastateltavana tämän linkin takaa. Kannattaa lukea ja katsoa.
Ja okei, kyllä siihen tavaroideni siirtämiseen tarvitaan myös se auton takakontti. En minäkään ihan niin antimaterialisti enää ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti