torstai 28. kesäkuuta 2012

Hummingbird


Hummingbird-kakku eli tutummin Kolibrikakku tahtoo kesäjuhlien pöytään. Tämä kakku suorastaan vaatii alleen hennon pitsiliinan, pinnalleen iltauringon säteet, ympärilleen vastaleikatun ruohon ilmassa viipyilevän tuoksun...

Hummingbird

300g sokeria (3,5 dl) (Kookossokeria, intiaanisokeria tai esim. karppisokeria)
3 munaa
3 dl kylmäpuristettua öljyä (alkuperäisessä reseptissä oli auringonkukkaöljyä, itse laitoin oliiviöljyä)
270g banaaneja
1tl kanelia
300g spelttijauhoja (4,5 dl)
1 tl suolaa
1tl soodaa
oikeaa vanilijaa
100g ananasmurskaa/paloja
100g pekaanipähkinöitä tai saksanpähkinöitä, osa pilkottu

Uuni 170 astetta

Sokru, munat, öljy, banaanit ja kaneli monitoimikoneessa tai käsivatkaimen avustuksella sekaisin. Vatkaa kuohkeaksi. Seoksen ei suinkaan tarvitse olla sileää, sattumat ovat sallittuja!
Lisää vähitellen joukkoon jauhot, sooda, suola ja vanilija.
Lisää ananas ja pähkinärouhe.
Kaada taikina voideltuun vuokaan, tasoittele pinta. Paista 170 astetta, 20-25 minuuttia, sen aikaa, että kakku ruskettuu kauniisti pinnalta kuin neitokainen rannalla ja kakun pinta tuntuu sormella kevyesti painaessa kimmoisalta. Anna pohjan jäähtyä.

Tällä pikkukokkiopiskelijalla ei ole keittiössään yhtään kakkuvuokaa, joten olen tehnyt pohjan uunin pellillä ja leikannut sitten kolmeen osaan ja koonnut kakun. Tai tehnyt ohuen piiraan ja päällystänyt sen. Pitäisi varmaan tehdä muutama hankinta keittiön kaappeihin.

Tässä alkuperäinen täyte ja kuorrute Kolibrikakulle: 

300g tomusokeria
50g voita
125g tuorejuustoa

Vatkaa tomusokeri ja voi. Lisää lopuksi kerralla tuorejuusto. Vatkaa kuohkeaksi, mutta älä kuitenkaan liikaa, ettei kuorrute juoksetu! Tomusokeria löytyy kaupoista myös tummempana muscovadosokerina. Myös tähän versioon kannattaa raastaa yhden luomu appelsiinin kuori.

Itse halusin raikkaamman kuorrutteen ja täytteen muhevalle kakulle. Niinpä sekoitin Mascarpone-juustoa, turkkilaista jogurttia, steviaa ja reippaasti raastettua luomuappelsiinin kuorta raikkaaksi pirteän pehmeäksi mousseksi.

Eksoottisen Kolibrikakun päälle sopivat koristeiksi etelän ja idän tulokkaat - toffeemaiset mulperit ja pirteät punaiset gojit.

Kuvista kiitos taitavalle kuvaajalle Ansalle .

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Hunajakoto






Jos matkasi sattuu joskus kulkemaan Jokioisille, astu sisälle Hunajakotoon. Jos et ole menossa sinne päinkään, käänny äkkiä ympäri ja ota suunnaksesi Jokioisten kunta.

Jokioisilla odottaa hurmaava Hunajakoto, vuonna 1920 rakennettu vanha siirappitehtaan johtajan huvila. Nykyään Hunajakoto on viehättävän persoonallinen Bed & Breakfast. Astuessani taloon tiesin, että siellä jos missä kummittelee! Narisevat lautalattiat, ikkunat salaperäiseen puutarhaan, ovi vintille... Hunajakodon kummitus oli kuitenkin lempeää sorttia, liekö johtui vanhasta siirappitehtaasta, ja antoi meidän ja muun hääjuhlaseurueen nukkkua aamuyön tuntimme makoisasti.

Hunajakoto kertoilee asukkailleen tarinoita ja talon historiaa voi suorastaan lukea huoneista. Huoneet on sisustettu  kunnostetuilla, eri puolilta Hunakotoon kulkeutuneilla tai talon uumenista löytyneillä huonekaluilla. Jokainen yläkerran huoneista on sisustettu oman värinsä mukaan. Saimme yöpyä ekstoottisessa punaisessa huoneessa, Egyptistä tuotujen lamppujen alla, toinen pariskunta uinui raikkaan turkoosissa huoneessa. Morsiuspari luonnollisestikin oli etuoikeutettu saamaan yösijakseen  eteerisen valkoisen huoneen . Yläkerrasta löytyi vielä mukava aulatila ja iso keittiö ja oleskeluhuone. Keittiöstä huolimatta aamulla kokoonuimme herkullisen tuoksun kutsumana yhdessä  aamupalalle, jonka B & B:n pitäjä oli kattanut alakerran saliin.

Huokaus. Niin täydellinen paikka. Niin täydellinen yösija onnistuneiden juhlien juhlijoille. Mukava herätä hääseurueen kanssa juhlan jälkeen saman katon alta ja hipsiä penkiltä löytyneet villasukat jalassa pitkin lautalattioita jakamaan vielä aamupalakin yhdessä. Huokaus. Täydellinen koto tällaiselle vanhojen talojen ja historian rakastajalle. Täydellinen paikka minulle, joka haaveilisi juuri tällaisen Bed & Breakfastin emännöinnistä joku päivä...

Www.hunajakoto.com -sivusto kertoo vielä lisää!



lauantai 2. kesäkuuta 2012

Minne mennä?

Paremminkin otsikkona voisi kuulua Missä olla, koska haluan esitellä rauhallisen keitaan meren äärellä. Paikan, jossa menot ja kiireet unohtuvat. Mielen valtaa punatiilistä ja lämpimästä puusta huokuva pysähtyneisyys, harmonisen värikkään sisustuksen henkimä eksotiikka ja lämpö. Nenään kantautuu seikkailullisia tuoksuja ja huulilla viivähtää lempeitä ja monimuotoisia makuja...

Olen vaikea asiakas. En halua kuluttaa, en rahojani enkä kahvilan tai ravintolan penkkejä, turhaan. Kun käyn jossain muualla kuin lempikuppilassani eli omassa keittiössäni, haluan laatua ja tunnelmaa. Haluan kuulla ostamastani tuotteesta tarinoita, tahdon, että myyjä osaa kertoa siitä muutakin, kuin mitä jokainen osaisi itsekin lukea paketin kyljestä. Vaadin iloa ja onnea! Alkuperäisyyttä ja tietoa! Elämyksiä ja hymyä! Mielestäni on silkkaa nautintojen pilkkaa juoda juhlamokkmaista lientä ABC-aseman muovisen oranssissa hallissa.

Persoonallinen ja viehättävä soppi purjelaivojen vartioimana löytyy Katajanokalta, osoitteesta Kanavaranta 7c. Tämä Uspenskin katedraalin kainalossa lymyilevä Johan & Nyströmin kahvipaahtimon konseptimyymälä on kuin pikamatka etelään. Sympaattinen Johan & Nyström perustettiin Ruotsissa vuonna 2004, vaatimattomana missionaan ruotsalaisen kahvikulttuurin rikastuttaminen. Nyt nuo ihanat ruotsalaiset ovat tulleet pelastamaan myös armaan itänaapurinsa! Ja kyllä, kitkerää ja laihaa massajuhlamokkaa kannutolkulla lipittävä Suomen kansa kaipaa apua. "Ei se laatu, vaan se määrä", sanoo suomalainen napsauttaessaan kahvinkeittimen päälle aamulla. Ja uudestaan päivällä töissä. Ja iltapäivällä vielä kotona. Ei puhettakaan erilaisista paahdoista, ei papujen kasvualueesta, ei tuoreudesta, ei valmistustavasta...

Toisin on Katajanokalla. Miellyttävä (lue: nuori mies) barista tiedusteli heti meiltä millaisesta kahvista pidämme ja kuvailun jälkeen suositteli minulle ja Annille molemmille omanlaista kahvia. Anni sai tumman paahdon pavuista jauhetun cappuccinon ja minä vaalepaahtoisen latten. Myyjän apu onkin kullan arvoista, sillä kahvila-myymälä pullistelee vaihtoehtoja, joiden edessä olisi  vaikea tehdä oikeaa päätöstä. Luultavasti emme edes olisi osanneet kuvitella puoltakaan vaihtoehdoistamme. Sitä paitsi on ihastuttavaa, että myyjä rohkeasti ja asiantuntevasti suosittelee suoraan tiettyä kahvia. Elämässä joutuu tekemään ihan liikaa päätöksiä, joten on mahtavaa antaa jonkun tehdä niitä puolestaan.

Ensimmäisellä kupillisella päädymme espressopohjaan ja santsikierroksella suodatinkahviin, jonka valmistumista barista pyysi meitä seuraamaan vierestä. Samalla kun katsoimme 98-asteisen veden valuttamista käsipelillä kannusta suoraan kuppiin, juttelimme baristamme kanssa kahveista ja teestä. Johan & Nyström on nimittäin myös monipuolinen teekauppa. Eksoottisen kahvitarjonnan lisäksi myymälä tarjoilee ihastuttavia teen tuoksuja ja kutkuttavia teesekoituksia viettelemään kaltaistani teenlipittäjää...

Tuo toisen kierroksen suodatinkahvi oli muuten pienimuotoinen liioittelu. Poljettuani kotiin kädet tärisivät ja tuntui kuin sisälläni olisi pidetty AD/HD-liiton Duracel-pupujen alajaoston kokousta. Se siitä saarnaamastani laadusta ja määrästä...

Kaunis miljöö rauhoittaa mielen, tarjoaa aivoillemme arvokasta ravintoa ja tekee meistä takuulla enemmän kuin kupillisen verran onnellisempia. Tässä kahvilassa mielemme saivat vähintään yhden dostojevskin verran sivistystä ja kauneutta paitsi kieliemme, myös ennen kaikkea silmiemme kautta. 

Kahvinpaahtaja Johan, teekauppias Nyström ja kahvinsiemailija Anni -kiitos tästä lauantaista. Tarjoan meille teet täällä ensi kerralla. Kenties kupillinen kermaista kardemummateetä?