maanantai 10. toukokuuta 2010

Kuka Mitä Missä Milloin

Tietokoneen kätköihin on kuluneiden kuukausien aikana kertynyt paljon valokuvia ja paljon jaettavaksi kaipaavia kertomuksia. Vaan olisipa enemmän aikaa ladata niitä tänne blogiin. Tosin, kuten Anni minulle taannoin skypessä sanoi: Mitä muuta siulla siellä on kuin aikaa?
Niinpä! Aikaahan minulla on, mutta olen todella huono istumaan tietokoneen ääressä. Ja minulla on A-AD/HD eli auringosta johtuva keskittymishäiriö. En vain voi kykkiä sisällä näytön ääressä, kun ulkona paistaa aurinko ja on niin paljon katseltavaa ja tutkittavaa.

Siispä tässä lyhyesti, kuka mitä missä ja milloin:


Maaliskuussa minut yllätettiin etukäteissyntymäpäivälahjalla, kun kummini Ulla ja Asko saapuivat luokseni tutustumaan Gironaan. Kiertelimme Gironan vanhaa kaupunkia ja lounastimme hyvin ravintolassa nimeltä Draps. Drapsin esittely löytyy muuten täältä:
http://www.restaurantdrapsgirona.com/


Huhtikuussa saksan kielen ja kääntämisen opiskelija olikin maantieteen opiskelija. Kerrassaan miellyttävä vaihdos. Onneksi ei kulunut kuin kuusi vuotta huomata, että maantiede on huomattavasti kiinnostavampaa kuin saksa. Noh, aina oppii jotain uutta. Vuorilla kävimme tiukan Katalona-Suomi-Slovakia -lumisodan. Kauheaa jälkeä, en voi julkaista kuin tämän kuvan, etteivät herkimmät lukijat järkyty.

Huhtikuun heiniä oli myöskin Ilkan ja Eetun piristävä vistiitti:




Rento asento on tärkeä! Ilkka ja Kissa näyttävät mallia.


...Mutta vielä tärkeämpi on aito ja alkuperäinen Girona-asento, jonka näette tässä.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti