Tänään mieleni teki rypeä. Kieriskellä ja piehtaroida oikein kunnolla.
Ai missä niin?
Ai missä niin?
Tiedättehän sen ihanan kamalan ja kamalan ihanan tunteen, kun Hugh Grant kävelee kadulla sateessa, lumessa, auringossa, syksyn lehtien ja tuulien pyörityksessä miettien kaipaamansa ja menettämäänsä naista. Tai kun Scarlett O’Hara tuijottaa kiihkeänä kaukaisuuteen ja huokaa:”Onhan huomenna uusi päivä...”. Tuntuu kuin sydämesi olisi suuren nyrkin sisällä, joka puristaa tuota pientä sydäntäsi koko voimallaan. Juuri siltä se tuntuu, tuo ihana rypeminen.
Välillä sitä oikein kaipaa. Kerjää kuin koiranpentu makupalaa. Katsommekin elokuvia, kuuntelemme musiikkia: jotta saisimme tuntea tuon makeansuolaisen tunteen koko kirjon. Ai, että se tekee gutaa. Yksi haluaa rypeä surussa, toinen tahtoo kieriskellä itsesäälissä, kolmas aikoo piehtaroida sydänsuruissa.
Minä halusin tällä kertaa lietsoa koti-ikävää.
Välineeksi tuohon haikeuden sytyttelyyn latasin YouTubesta Suvi Teräsniskan joululaulun Hei mummo. Tiedetään, tiedetään! Voin helposti kuulla mielessäni mitä nyt ajattelette. Kappale on aivan hirvittävä, tiedän. Hei, come on, millainen laulu alkaa sanoilla hei mummo. Kaikella kunnioituksella kaikkia mummoja kohtaan. Kyseisen tuotantoyhtiön markkinointisuunnittelijan on täytynyt nukkua pommiin kokouksesta, jossa levyn kappaleen nimet lyötiin lukkoon. On varmaan mennyt tyypiltä kahvit väärään kurkkuun, kun on lukenut levyn kannen julkistamistilaisuudessa. Hei mummo...
Tähän tarkoitukseen kappale kuitenkin sopii kuin valettu. Hei mummo mitä kuuluu sinne teille, me lomalla taas tullaan pohjoiseen..On pohjoisessa päivä yksinäinen, autioitui aikaa karu maa.Vie mökkiin polku iljakas ja jäinen, jossa mummo yksin asustaa…
Kohta voisin kuunnella vielä Karjalaisten laulun ja Karjalan kunnailla. Se voisi olla hyvä pieni lisä tähän reseptiin. Ehkä hämmennän keittoa vielä katsomalla valokuvia kotonta. Erityisesti joulun ajan valokuvat ovat tehokkaita. Pieni ripaus vielä: laulan itse sohvan nurkassa, vilttiin kääriytyneenä kappaleen Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.
Rypemisen jälkeen olo on kuin uudesti syntyneellä! Suosittelen.
Annaaaaa!! Taajuudet hei, mie eilen, tietenkin yksin kämpillä, kaivoin laatikosta ekaa kertaa esille huuliharpun, jonka olin otin messiin juurikin näitä hetkiä varten. Kun luin tota siun eilistä vuodatusta, iski kropan läpi 1) kaamea sympatia-aalto 2) kaamea nolostusaalto ja lopuksi 3) nauruaalto. Alakerran naapurit ei saanu kuullaksensa Suojelusenkeliä, mut mm. reippaat värssyt Kotimaani ompi Suomi, Karjalan kunnailla, Kaipaava ("Ja ilman kuuta ja aurinkoa tämä maailma pimiä on..."). En vanno, etteikö joku kansanlaulukin ois päässy.
VastaaPoistaMut Anna, kun on ryvetty, se on sit ohi! :D Kyl se tunne vähän hellittää kunhan aurinko pilkistää. Mut jos tunne ei ala hellittää, niin auttaisko sit vaikka popsia se pahan päivän makkara, jota riiputatte siellä olkkarissa? Joka tapauksessa silloin pitää käyttää joku symbolinen pahan päivän varalle säilötty juttu! Ja loppupeleissä kotikonnuille riennämme jo jokusten viikkojen päästä ;) Siihen mennessä, *energiarutistus* ja aurinkoien hymy!
Ilkka
Voi Ilkka the Nuuskamuikkunen! Ihanan rypevää ajatella sinua soittamassa huuliharppua kuin Nuuskamuikkunen konsanaan, kaukana Triestessä. Eikös tehnytkin hyvää? ;) Rypemisen jälkeen heti hellittää, siinä sen taika! Gironan kadut täyttyvät tällä viikolla kukkasista, on Temps del Flors, siinä väriloistossa meinaa aurinkokin jäädä kakkoseksi. Ihanaa!
VastaaPoistaHmm, oonkohan mie miten paha ihminen, ku miulle ei iskeny tollanen olo kertaakaan vaihdon aikana...
VastaaPoistaSiis kun oikeasti ei ollu koti-ikävä kun yhtenä päivänä n. viikko vaihdon alusta, eikä se ihan tollaseen loistoon päässy, kun tuli jo jotain kiinnostavaa tekemistä;)
Suomeen palattua on kyllä tullut sitä päinvastaista rypemistä, vaihtokuvien katselua yön pimeinä tunteina yms. joten I can relate;)
Hauska kirjoitus oli kyllä, piristi iltakoomaa;)
T:Sirja