Hullut taiteilijat Teatre Museu Dalissa

Salvador Dalín ehkäpä konkereettisin taidon- ja voimannäyte löytyy Figueresista, noin puolen tunnin junamatkan päässä Gironasta. Espanjan sisällissodassa osittain tuhotuneen kaupungin teatterin paikalle Dalín itsensä muokkaama ja suunnittelema Teatre Museu huokuu Dalía ja surrealismia joka hiukkasessaan. Taiteilijan kädenjälki näkyy kaikkialla katoista lattioihin, ikkunoista pienimpiin nurkkiin. Maailman suurrimmaksi surrealistiseksi kohteeksi kutsuttu Teatre Museu Dalí sijaitsee oikeassa paikassa -Dalí syntyi Figueresissa ja vietti siellä myös elämänsä viimeiset vuodet.

Etsi kuvasta hullu taiteilija:

Tramuntana

Tramuntana on voimakas pohjoistuuli, joka puhaltaa vuorilta.
Sanovat sen tekevän ihmiset hulluiksi.
Kertovat tuon tuulen olleen Dalín luomisvimman takana.

En epäile hetkeäkään.

Onko se pingviini vai sammakko...?

Tällä viikolla minulle aukeni aivan uuden maailman ovi -ovi merten valtakunnan salaisuuksiin. Saimaan rantojen kasvatilla riittää ihmeteltävää Välimeren kaloissa, kalllioissa ja kasveissa.

Muutama otos isän ja Johannan Katalonian valloitusretkeltä.
Barcelonaa, Gironaa...

Myöhemmin luvassa lisää kuvia, esimerkiksi Santa Caterinan luostarista. Eikä ihan mitä tahansa kuvia, kuten seuraavasta voitte päätellä:

....Huolella varjeltu salaisuus, koodi, ratkeaa.

Kuka Mitä Missä Milloin

Tietokoneen kätköihin on kuluneiden kuukausien aikana kertynyt paljon valokuvia ja paljon jaettavaksi kaipaavia kertomuksia. Vaan olisipa enemmän aikaa ladata niitä tänne blogiin. Tosin, kuten Anni minulle taannoin skypessä sanoi: Mitä muuta siulla siellä on kuin aikaa?
Niinpä! Aikaahan minulla on, mutta olen todella huono istumaan tietokoneen ääressä. Ja minulla on A-AD/HD eli auringosta johtuva keskittymishäiriö. En vain voi kykkiä sisällä näytön ääressä, kun ulkona paistaa aurinko ja on niin paljon katseltavaa ja tutkittavaa.

Siispä tässä lyhyesti, kuka mitä missä ja milloin:


Maaliskuussa minut yllätettiin etukäteissyntymäpäivälahjalla, kun kummini Ulla ja Asko saapuivat luokseni tutustumaan Gironaan. Kiertelimme Gironan vanhaa kaupunkia ja lounastimme hyvin ravintolassa nimeltä Draps. Drapsin esittely löytyy muuten täältä:
http://www.restaurantdrapsgirona.com/


Huhtikuussa saksan kielen ja kääntämisen opiskelija olikin maantieteen opiskelija. Kerrassaan miellyttävä vaihdos. Onneksi ei kulunut kuin kuusi vuotta huomata, että maantiede on huomattavasti kiinnostavampaa kuin saksa. Noh, aina oppii jotain uutta. Vuorilla kävimme tiukan Katalona-Suomi-Slovakia -lumisodan. Kauheaa jälkeä, en voi julkaista kuin tämän kuvan, etteivät herkimmät lukijat järkyty.

Huhtikuun heiniä oli myöskin Ilkan ja Eetun piristävä vistiitti:




Rento asento on tärkeä! Ilkka ja Kissa näyttävät mallia.


...Mutta vielä tärkeämpi on aito ja alkuperäinen Girona-asento, jonka näette tässä.

Äideille ja äitimäisille!

Värikkäin kukkasin haluan toivottaa kaikille äideille suloista sunnuntaita, omalle Äitille tietenkin erityisoikeudella! Mielestäni juhlia ansaitsevat myös kaikki äitimäiset ihmiset. Joka kaveriporukasta ja suvusta löytyy ihania äitimäisiä tapauksia, jotka tarpeen tullen (ja tarpeettomasti, kuten äidillisyyteen kuuluu) pitävät huolta toisista, tietävät aina parhaat neuvot ja sanat oikeisiin tilanteisiin ja tarjoavat olkapään, jota vasten nojata.

Johannan ja isän lähdön inspiroimana:

Tänään mieleni teki rypeä. Kieriskellä ja piehtaroida oikein kunnolla.

Ai missä niin?

Tiedättehän sen ihanan kamalan ja kamalan ihanan tunteen, kun Hugh Grant kävelee kadulla sateessa, lumessa, auringossa, syksyn lehtien ja tuulien pyörityksessä miettien kaipaamansa ja menettämäänsä naista. Tai kun Scarlett O’Hara tuijottaa kiihkeänä kaukaisuuteen ja huokaa:”Onhan huomenna uusi päivä...”. Tuntuu kuin sydämesi olisi suuren nyrkin sisällä, joka puristaa tuota pientä sydäntäsi koko voimallaan. Juuri siltä se tuntuu, tuo ihana rypeminen.

Välillä sitä oikein kaipaa. Kerjää kuin koiranpentu makupalaa. Katsommekin elokuvia, kuuntelemme musiikkia: jotta saisimme tuntea tuon makeansuolaisen tunteen koko kirjon. Ai, että se tekee gutaa. Yksi haluaa rypeä surussa, toinen tahtoo kieriskellä itsesäälissä, kolmas aikoo piehtaroida sydänsuruissa.

Minä halusin tällä kertaa lietsoa koti-ikävää.

Välineeksi tuohon haikeuden sytyttelyyn latasin YouTubesta Suvi Teräsniskan joululaulun Hei mummo. Tiedetään, tiedetään! Voin helposti kuulla mielessäni mitä nyt ajattelette. Kappale on aivan hirvittävä, tiedän. Hei, come on, millainen laulu alkaa sanoilla hei mummo. Kaikella kunnioituksella kaikkia mummoja kohtaan. Kyseisen tuotantoyhtiön markkinointisuunnittelijan on täytynyt nukkua pommiin kokouksesta, jossa levyn kappaleen nimet lyötiin lukkoon. On varmaan mennyt tyypiltä kahvit väärään kurkkuun, kun on lukenut levyn kannen julkistamistilaisuudessa. Hei mummo...

Tähän tarkoitukseen kappale kuitenkin sopii kuin valettu. Hei mummo mitä kuuluu sinne teille, me lomalla taas tullaan pohjoiseen..On pohjoisessa päivä yksinäinen, autioitui aikaa karu maa.Vie mökkiin polku iljakas ja jäinen, jossa mummo yksin asustaa…
Kohta voisin kuunnella vielä Karjalaisten laulun ja Karjalan kunnailla. Se voisi olla hyvä pieni lisä tähän reseptiin. Ehkä hämmennän keittoa vielä katsomalla valokuvia kotonta. Erityisesti joulun ajan valokuvat ovat tehokkaita. Pieni ripaus vielä: laulan itse sohvan nurkassa, vilttiin kääriytyneenä kappaleen Maan korvessa kulkevi lapsosen tie.

Rypemisen jälkeen olo on kuin uudesti syntyneellä! Suosittelen.

Matkaa voi tehdä monella tapaa

Matka yliopistolta, Barri Vellin kampukselta, meille kotiin Ballesteriesille kestää noin viitisen minuuttia. Vain muutamat kiviset rappuset alas, yksi pieni aukio ja kapeaa vanhaa katua pitkin kipittämällä on kotona keltaisessa talossa l’Onyarin varrella tuossa tuokiossa. Niin...tai matka siis kestäisi viisi minuuttia, jos matkan taittaisi kuten juuri kerroin. Matkalla voi kuitenkin pysähtyä kurkistelemaan erilaisten kuppiloiden pöytiin, voi astua sisälle uusille kirjoille tuoksuvaan kirjakauppaan selailemaan hauskoja paksuja opuksia, voi seisahtua ottamaan kuvia kauniista väreistä, parvekkeista, auringonvalon leikistä portailla, kukkasista, hienoista taloista, kivirappusten juurella maukuvasta kissasta. Saattaa olla, että jokin pikku putiikki kotimatkan varrella suorastaan kuiskii nimeäni juuri sitä ohittaessani. Voi olla, että täytyy pysähtyä katselemaan tarkemmin vanhoja ovia ja, jos oikein hyvin käy, on joku noista ovista raollaan ja pääsen kurkistamaan aulaan ja portaikkoon. Kun matkalla vielä tuijottelee ylös pitkin talojen seiniä kohti sinistä taivasta, saattaa huomata auringon jo painuneen katttojen taakse ja tehneen kotimatkaa tunnin. Noh, ehkäpä vielä kurkistan minne tuo kuja vie...