Tuplaonni

Tammikuussa sydämeni rutistui rusinaksi, kun näin nämä kuvat ja luin tämän tekstin Pelastetaan koirat Ry:n sivuilta.  Mietin Melinaa koko päivän ja illalla tunnustin Akille kyyneleet silmissä, etten saa tuota koiraa mielestäni. Aki sanoi, että miksei laitettaisi hänestä viestiä, ja niin sydän pamppailen jännityksestä kirjoitimme sähköpostin yhdistyksen yhteyshenkilölle -olisimme hyvin kiinnostuneita tarjoamaan Melinalle rakastavan kodin.

Jännitti aivan kauheasti, onko Melina mahdollisesti jo varattu. Sitten jännitti puhelinhaastattelu yhteyshenkilön kanssa. Sitten jännitti, että mitä me oikein olemme menneet tekemään. Sitten alkoi jännittää koiran odottaminen ja tulo.

Mutta sitten saimme puhelun, jossa kerrottiin Melinan odottavankin pentuja. Koiran kannalta ei olisi enää turvallista lentää Suomeen, vaan M menisikin Saksaan.  Monta viikkoa elimme epätietoisuudessa, kuinka pitkällä tiineys on ja voisiko kuitenkin olla mahdollista saada tämä koira meille. Koska halusimme koiralle vain parasta, sovimme, että etenemme totta kai koiran etu edellä ja jos ja kun tilanne niin vaatii, Melinalle etsitään Saksasta koti, sinne koira voidaan viedä tarhalta autolla.

Vaikka kaikki koirasta olikin siinä vaiheessa vain pääni sisällä, kaikki kuvitelmat, odotukset ja haaveet, tuntui Melinan menetys todella pahalta.

Kun olin muutaman viikon niellyt kyyneliä, varasimme Indymme sivuilta. Samalla sovimme yhdistyksen kanssa, että myös Melina pysyy varmuuden vuoksi meille varattuna, vaikka oli äärimmäisen epätodennäköistä, ettei M menisi Saksaan. Odotimme pientä mustaa Indy-pentuamme innolla ja malttamattomina.

Mutta sitten saimme puhelun. Pennut olivatkin jo syntyneet Romaniassa koiratarhalle, joten M olisikin tulossa Pelastetaan koirat Ry:n kautta Suomeen joka tapauksessa. Niin, mitäs nyt tehdään? 

Mietimme mukamas asiaa yön yli, vaikka tiesin heti puhelun jälkeen, ettei ole muuta mahdollisuutta kuin tarjota koti molemmille. Niin meille saapui ensin maaliskuussa pieni mustavalkoinen Indy ja nyt  M eli Madde. Madde, jota olemme odottaneet jo tammikuusta lähtien. Madde, joka jo kerran menetettiin ja itkettiin, tulee sittenkin kotiin.

Nyt pieni kauan kaivattu Maddemme on todella saapunut kotiin! Kotiin, jossa tämä pieni löytökoira on turvassa aina. Mitä nyt pieni musta paholaiskoiranpentu Inkkari vähän puree korvasta ja pakottaa leikkimään. Liikuttavasti Indy on kantanut pallon ja lintulelun Madden viereen ja tuijottaa vaativasti leiki kanssani tulokas.

Tänä aamuna saimme suuren onnen hetken, kun reissuväsymyksestään selvinnyt Madde vihdoin ja viimein leikki Indyn kanssa!

Madde on uskomattoman luituinen, herttainen, pehmeääkin pehmeämpi kaunosielu. Kuinka jonkun kuono voi olla niin silkkinen? Madde painaa päänsä usein vasten kasvojamme ja sivelee pienellä kuonollaan kasvot huolellisesi läpi. Hän on lempeä ja ihmisrakas. Madde ei pidä sateesta ja on jo oppinut, että koti on kiva paikka ja sinne kannattaa juosta rappuset ylös.  Ruoka on prinsessa Madeleinen mielestä ihanaa ja sitä on paras kytätä Indyn vierellä korvat terhakkaasti pystyssä. Hän näyttää miniatyyriselta sakanpaimenkoiralta. Tai noh...itseasiassa paremminkin kojootilta. 

Tämä oli pieni tarina siitä kuinka meistä tuli kohtalon oikusta hullu rescuekoiraperhe! Maailman onnellisin oikku.

Perhepotretit lentokentältä.