maanantai 26. tammikuuta 2015

Gluteeniton porkkanakakku

Porkkanakakku. Klassikko. Minut haukkaus porkkanakakkua vie Cafe Frescoon Fuengirolaan. Maistan heti myös kuuman cafe con lechen, kuulen ympärilläni englannin ja espanjan puheensorina, iloiset tervehdukset ja kuulumisten vaihdot. Tunnen lämmön ja melkein kuulen meren aaltojen tasaisen pauhun. Ja linja-autojen pauhun, koska rehellisyyden nimissä on kerrottava, että Frescossa ne ovat lähempänä kuin meri.

Minulla ei itseasiassa ollut sopivan pientä vuokaa, johon tällä testimäärällä olisi tullut järkevän paksuinen kakku, joten teinkin kakusta muffinsseja. Ohjeella saat 8 muffinssia. Jos tuplaat ohjeen, saat mukavan paksuisen muhkean kakun.



Kakkutaikina:

1 kananmuna
3 rkl kookossokeria
1 dl turkkilaista jogurttia
40 g sulatettua voita
2-3 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä

1/2 tl soodaa
0,5 dl kookosjauhoja
0,5 dl riisijauhoja
1 tl psylliumia

1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1/2 tl jauhettua inkivääriä
tai kuten itse raastoin inkiväärijuurta noin 2 cm palan

1,5-2 dl porkkanaraastetta

Paista 170 astetta noin 20-25 minuuttia MUM eli Minun Uunin Mukaan. SUM, Sinun Uunin Mukaan voi olla jotain muuta.

Päällys:

1/2 pakettia Arla Apetina tuorejuustoa (koska se on ainut lisäaineeton tuorejuusto, jota Suomesta taitaa löytyä)
2 rkl sitruunamehua

Eihän se vaatimattomuus ketään oikeasti kaunista, joten on todettava, että todella hyvää tuli. Ihanan mehevää, täynnä makua!


maanantai 19. tammikuuta 2015

5-vuotias Riippumattoajattelija

"Bloggerissa tammikuusta 2010"

Lause osui silmiini blogin asetuksia silmäillessäni. Viisi vuotta.
Viisi vuotta sitten olin juuri saapunut Kataloniaan ja aloin kirjoitella kuulumisiani L'Estarissa ja Gironassa Riippumattoajattelijan kautta.

Olen hieman hämmentynyt siitä, että on kulunut jo viisi vuotta. Vai olenko sittenkin hämmentynyt siitä, että on kulunut vasta viisi vuotta?

Niin paljon hyvää ja kaunista alkoi silloin. Olen kiitollinen elämälle siitä, että se on niin taitava organisoija, jaksaa järjestää yllätyksiä, tietää miten asiat sujuvat parhaiten, tukee ja naurattaa minua. Voi elämä!

"Viisivuotias elää kehitysessään suvantovaihetta. Ikä on otollista aikaa monien asioiden oppimiselle. Pitkäjänteisyys puuhailussa, leikeissä ja askarteluissa lisääntyy. --- Viisivuotias on tiedonhaluinen ja  nauttii asioiden pohtimisesta aikuisten kanssa. Hän on kiinnostunut elämän suurista kysymyksistä. --- Viisivuotiaalle on tärkeää, että hänen tunteitaan ja ajatuksiaan arvostetaan ja kunnioitetaan. (Lähde: Vantaan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut)







tiistai 13. tammikuuta 2015

Aarrekartta vuodelle 2015



-Tulevana vuonna haluan tehdä jotain aivoillani. Aivoillani, jotka ovat olleet säästötilalla ja vajaakäytöllä liian kauan. Haluan kirjoittaa. Haluan lukea. Haluan tutkia. Haluan tehdä jotain rauhallista.

-Pidän mielessäni Ruokakulttuurin tutkimuksen opiskelun.

-Teen loppuun juurikin yllä mainitun seikan takia  Terveyden monikulttuuriset ulottuvuudet -opinnot. Niillä on syy-seuraus-suhde.

-Olisi mukava käydä Italiassa (Roomassa kenties?), Portugalissa, Kroatiassa, Islannissa, Espanjassa ja ja ja ja ja---



-Aion syödä enemmän muikkuja ja muita suomalaisia kaloja.

-Toivon löytäväni lakkakäävän eli reishin metsästä.

-Syön bataattia.

-Kokeilen uusia ruokaohjeita.

-Ihan lyhyen lyhyet hiukset? Kerään rohkeutta.

-Leivon uusia juttuja. Ja vanhoja klassikkoja.

-Suunnittelen pikku hiljaa kivoja kesäjuhlia, joita myös häiksi kutsutaan.



-Varaan jälleen kerran mahdollisimman paljon vapaata kesäksi. Kesäksi, josta tulee kuuma ja aurinkoinen!



-Vietän  paljon aikaa eläinten kanssa. Siis muiden ihmisten lemmikkien kanssa.

-Luen paljon ihania kirjoja.

-Käyn ratsastusvaelluksella! Islanninhevoset tai Vuononhevoset täältä tullaan!

-En ostele vaatteita. Paitsi tietysti, jos löytyy jotain todella ihanaa.

-Syön enemmän suklaata.


------------Riippumattoajattelija pidättää oikeudet muutoksiin-------------


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tomaatti-linssikeitto


Tomaatti-linssikeitto on helppoa pikaruokaa talven pakkaspäiviin. Yksinkertaista, herkullista, helposti muunneltavaa, terveellistä. Kaikkea mistä Anna tykkää, siis!

Tällä ohjeella saa annoksen neljälle. Tai kuten meidän tapauksessamme kahdelle nälkkäiselle kahdeksi päiväksi.

1dl punaisia linssejä
1 keskikokoinen sipuli
1 valkosipulinkynsi

1l tomaattisosetta (esim. Bionan luomu, lasipurkissa)
suolaa, mustapippuria, hunajaa
chiliä, jeeraa

(halutessasi raastettua inkivääriä)


Huuhdo punaiset linssit huolellisesti ja keitä niitä pakkauksessa ilmoitettava aika, noin 10-15 minuuttia. Pilko sipuli ja valkosipuli. Freesaa kattilassa voissa sipulia, valkosipulia ja mausteita. Lisää  joukkoon keitetyt linssit ja sekoita. Lisää tomaattimurska. Huuhdo tomaattimurskapullosta vedellä kaikki kattilaan, samalla saat jäämät pullosta ja hieman lisänestettä keittoon.

Kiehauta ja anna muhia kattilassa, ihan sen verran kuin sinulla on aikaa. Lisää keittoon hunajaa tai hyvälaatuista sokeria taittamaan tomaatin makua. Lisää suola, mustapippuri ja tarvittaessa muita mausteita.

Keiton luonnetta saa helposti muutettua vaihtelemalla mausteita. Esimerkiksi raastettu inkivääri chilin kanssa saa aikaan mukavan eksoottisen ja lämmittävän keiton. Voit soseuttaa keiton, jos haluat tasaisen lopputuloksen, mutta linssit ovat myös mukavia sattumia.

Täyteläisyyttä ja ruokaisuutta voit lisätä vielä laittamalla annoksiin esimerkiksi mozzarellaa tai raejuustoa.

torstai 1. tammikuuta 2015

Vuosi 2014


Onnea on vuonna 2014 ollut...

Elämänkumppani

Kuuba
Katalonia
Iltapäivät Rannassa
Girona

Aurinko, kirja, laituri ja aika.

Kummikoirat

Liettua

Ystävä meren ja vuosien takaa 

Kodin lähellä oleva laituri (Jolla mystisesti kadotin toisen kenkäni..)

Fuengirola ja sen lähiseudut