Taas mennään! Jälleen kerran Riippumattoajattelija työntää laiskasti jalallaan lisää vauhtia reunan yli, ei kirjoita itse, vaan jakaa linkin ja antaa riipumaton keinuttaa. Jälleen kerran riippumaton uumenista kuuluu naurun pyrskahdyksiä. Jälleen kerran tätäkin kolumnia lukiessaan keinuja nauraa itselleen.

Yksi lempikolumnisteistani, Helsingin Sanomien Joonas Konstig, on kirjoittanut hykerryttävän jutun, tällä kertaa otsikolla Tein kasvissyönnistä kaikkien ongelman.

Vaikka tunnistan itseni tekstistä, on puolustuksekseni sanottava, etten mielestäni ole koskaan tehnyt ruokailutottumuksistani kenellekään ongelmaa, en edes itselleni. Mutta joidenkin mielestä olen kenties Konstigin sanoin ruokavaikeilija.

Oma terveysintoiluni ja ruokavalveutuneisuuteni on nimittäin tehnyt minusta itselleni päin vastoin ruokahelppoilijan. Kaupassa käynti on helppoa ja sujuvaa, koska minulla on päässäni selkeä kartta ja tietokirja siitä mikä on syötävää ja mikä ei. Akikin taisi mainita, että kaupassa on helppo käydä nykyään, koska on vain pari hyllyä, joiden kohdalla voi pysähtyä. Eineshyllyt ja margariinitiskit on nopea ohittaa matkalla oikeile elintarvikkeille.

Joskus ystävät ovat tuskan hiki otsallaan kysyneet minulta ennen vierailuani: "Mitä sä sitten syöt?" Siihen on helppo vastata, että pärjään kyllä, tee sellaista ruokaa mitä tekisit muulloinkin.

Ruokavaikeilijana osaan nimittäin tulkita tilannetta ja toimia sen mukaisesti. Joskus ei ole muuta mahdollisuutta kuin kohteliaisuudesta syötävä se mitä tarjotaan. Mummon leipoman omenapiirakan ja jäätelöpallon syön hymyillen ja santsaankin vielä suurieleisesti, koska olisi äärimmäisen epäkohteliasta olla tekemättä niin. Teen peräkylän mummon onnelliseksi. Mietin sitä sitten lohdutukseksi, kun mahaani koskee kammottavasti kotimatkalla.


Joskus ruokavaikeilijan on kätevä hyödyntää kumppaniaan. Ota vain kahvipöydässä tarjottu herkuksi kutsuttu, mutta sitä vain kaukaisesti muistuttava asia omalle lautasellesi.  Kahvipöytäkeskustelun lomassa siirrä pikku hiljaa lautastasi kohti vieressä istuvaa miestäsi, katso häntä merkitsevästi, vaihtakaa lautasianne ja syötä "herkku" salaa hänelle.  Kuinka kätevää!

Ja kyllä, on aivan perusteltua ja hyväksyttävää sanoa "Ei, kiitos".  Sen enempää selittelemättä. Koska olemme sen arvoisia.