keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Indiedays inspiration day ja Happily Ever After

Ansan ja Ansan Happily Ever After -blogin kutsumana osallistuin viiime lauantaina Indiedays inspiration day -bloggaritapahtumaan. Tilaisuus järjestettiin kauniilla Katajanokalla, ravintola Sipulin talvipuutarhassa.

Tapahtumassa pääsimme kuuntelemaan englantilaisen valokuvaajan Damien McGillicuddyn värikästä luentoa valokuvauksen saloista ja ennen kaikkea valon ja valaistuksen merkityksestä. Saimme myös seurata rentoa ja viihdyttävää kuvaajaa itse työssään. McGillicuddy oli muuten Olympuksen käyttäjä.

Lisäksi päivämme täyttyi kauniista cocktailpaloista, meikistä, loputtomasta mainosvirrasta, kameran räpsäyksistä, mielenkiintoisista uutuuksista niin vaatteiden, sisustuksen kuin meikkienkin saralla. Olen alkanut kilttiniä pikkutyttönä vähitellen uskomaan äitiä. Äiti taitaa olla oikeassa siinä(kin), että naisella pitäisi aina olla huulipunaa. Mitä punaisempaa sen parempi. Lumenen pisteellä huuliini sipaistiin oranssia huulipunaa, joka oli itseasiassa aika ihastuttavaa. Täytyy etsiä löytyisikö jonkin luonnonkosmetiikkamerkin valikoimista kesäksi porkkanahuulet. Kritisoin mielessäni hieman tapahtuman ja blogimaailman kaupallisuutta, mutta himoitsen heti minulle kohdistettua mainontaa...Toimii siis!

Päivä oli ihastuttavan erilainen! Muistin jälleen mitä kaikkea sitä voikaan elämässä tehdä. Pitää vain ottaa rohkeasti osaa ja astua pois merkityltä pelikentältä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti