Eilen vietettiin Ruusun ja kirjan päivää ja Kataloniassa on samalla juhlittu värikkäästi Sant Jordin eli Pyhän Yrjön päivää. Päivän kunniaksi mielessäni pyöri Cecilia Samartinin kirja Senor Peregrino. Satumainen, mutta kuitenkin realistisessa maailmassa pysyttelevä kirja. Senor Peregrino sai minut huokailemaan kaihoistasti. Kirja toi mieleeni Paolo Coelhon kirjat. Eikä pelkästään Santiago de Compostelan pyhiinvaelluksen tähden. Senor Peregrinossa on coelhomaista sadun ja toden risteämistä, elämän peruskivien kääntelyä sekä vahva latinalaisen Amerikan ja espanjalaisuuden henki. Pitkästä aikaa viivyttelin viimeisten lukujen lukemista: En halunnut luopua kirjan maailmasta. Toisaalta halusin kipeästi tietää, kuinka tarina päättyy.
Seuraavaksi haluan lukea Senor Peregrinon tarinan itsenäisen jatkon, La Peregrinan. Samartinin edellinen lukemani kirja, Nora&Cecilia, vei minut lopulta matkalle Kuubaan. Onneksi lennot Kataloniaan juhannukseksi on jo varattu, joten voin huoletta alkaa lukea Espanjaan sijoittuvaa La Peregrinaa.
Jo muutaman vuoden olen kaipaillut Gil Adamsonin kirjaa Help me, Jacques Cousteau. Näin kirjan muutama vuosi sitten Riian lentokentän kirjakaupan pokkaripinossa ja lapsena Cousteaun luonto-ohjelmia silmät pyöreänä katsoneena teki kirjan nimi minuun vaikutuksen. Etsin sen vielä käsiini ja luen riippumatossa kesällä.
Kesällä, joka on jo ihan lähellä. Itseasiassa kesän kaunis serkku, kevät-kesä, on jo täällä. Jos Suomen kesää alkaa viettää vasta kun Suvivirren viimeiset tahdit hiljenevät ja lopettaa jo syyskuun alkuun, jää se aivan liian lyhyeksi. Hiirenkorvat vilkuttavat täällä jo auringolle, joten julistan kevät-kesän saapuneeksi.
