Tomaattikeitto avokadolla

Tomaattikeitto ja avokadoa (kahdelle nälkäiselle tai neljälle pienemmälle vatsalle)

2 porkkanaa

1 sipuli

2 valkosipulinkynttä

680g eli 1 pullo Biona tomaattikastiketta

4 aurinkokuivattua tomaattia

150ml kookosmaitoa

1 chilipalko tai 1/2 tl kuivattua chiliä

puolikkaan limen mehu

suolaa, mustapippuria

1 avokado (puolikas/syöjä)

tarjoiluun oliiviöljyä ja runsaasti korianteria

Keitä porkkanat ja sipulit pehmeiksi. Säästä keitinvettä keittoon noin 2,5 dl. Lisää joukkoon tomaattimurska, pilkotut aurinkokuivatut tomaatit, chili sekä suola ja pippuri.  Lisää joukkoon kookosmaito ja limen mehu. Anna kuumentua ja muhia hetki ja soseuta keitto sitten sileäksi.

Halkaise avokado, poista kivi. Viillä veitsellä avokadon hedelmälihaan ristikko ja kaavi näin syntyneet avokadon palaset lusikalla keittolautasen pohjalle. Kaada kuuma keitto avokadon päälle, silppua päälle paljon korianteria (paitsi, jos kuulut siihen 15% eurooppalaisista, jotka geneettisen perimänsä takia inhoavat korianterin makua) ja öliiviöljyä.

Tässä keitossa yhdistyy monta suosikkimakuani -tulinen chili, pehmeä kookos ja raikas korianteri. Sekä tietenkin ruokavalioni kestotähti, perustuskivi, luottoystävä ja lempilapsi avokado. 

Portugalin herkkuja

Ensimmäisen viikon matkailija on aivan innoissaan paikallisesta ruoasta. Kuinka aitoja makuja! Niin ihanan yksinkertaista! Ah, kalaa! Kyllä, grillattua mustekalaa kiitos! Vaaleaa rapeaa leipää, nam!

Seuraavan viikon aluksi on pakko mennä intialaiseen ravintolaan ja tilata listan tulisin annos.

Kun on viikon syönyt niin, että hurjin mauste on valkoviinietikka, alkaa pikku hiljaa kaivata jotain muutakin. Kalaövereistä huolimatta arvostan suuresti portugalilaisen ruoan konstailmattomuutta.

En ole mikään perinteisten herkkujen ja leivonnaisten ystävä, mutta matkalla mukana on aina ihan erityinen matka-Anna, joka syö maassa maan tavalla eli ihan mitä vain. Portugalilaiset jos ketkä arvostavat leivonnaisia. Kahvilat notkuvat erilaisia herkkuja ja niitä syödään usein kahvin kaveriksi aamupalalla. Kummasti matka-Anna jaksaa lounaaseen saakka suklaacroissantilla ja maitokahvi galaolla.

Monella kaupungilla on oma nimikkoleivoksena. Lissabonin kuuluisin herkku, pastel de Belem, on nimetty kaupunginosan Belemin mukaan. Näitä lehtitaikinakuppeja, jotka on täytetty vanilijavanukkaalla söi leivoskriittinen Riippumattoajattelijakin kiltisti pitkin matkaa, vaikkei lehtitaikinanystävä olekaan.

Sintran perinneleivokset travesseiro ja queijadas olivat diplomaattisesti ilmaistuna hyvin, hyvin perinteisiä. Toinen lehtitaikinan sisään piilotettua kreemiä ja toinen rakeista uunipuuroa. Mieluummin nautiskelen ihan vain pelkän kahvin, kiitos.

Aveiron paikallinen leivos sen sijaan ei jää kahvikupin varjoon ihan helpolla. Kevyeltä marengilta näyttävä pienen pieni makupala huijaa herkutelijaa ulkonäöllään ja painaa kuin synti. Reseptin kehittelijöinä keskiajalla olivatkin nunnat, liekö sillä osansa asiassa. Ensimmäinen haukku paljastaa kirkkaankeltaisen pehmeän sisuksen. Ja viimeiseksi tuo haukkaus saikin jäädä.

Maku on nimittäin silkkaa raa'an kananmunan keltuaista ja sokeria. Synkäksi kutsutun keskiajan synkin puoli on juuri avatunut minulle. 

Monet Portugalilaiset ruoat ovat hyvin vaaleita värimaailmaltaan. Porton erikoisuudeksi noussut Francesinha on siitä mainio esimerkki. Tämä alla näkyvä ruokalaji sisältää, usko tai älä, kaikkea seuraavaksi luettelemiani asioita kahden paahtoleivän välissä: kokolihapihvi, kinkku, leikkele, pekoni.

Tämän isäksi Francesinha on kuorrutettu äärrimäisen huolellisesti runsaalla juustolla ja kananmunalla. Lisäksi ympärillä lepäävät ranskalaiset ja olutkastiketta. Huuhdellaan alas portugalilaisella Bock-oluella. Huh. Parhaan Francesinhan saa paikallisten vinkistä Cafe Santiagosta Rua Passos Manuelilta. Mene paikalle hyvin, hyvin nälkäisenä.