lauantai 29. joulukuuta 2012

Helppo herkku

Herkkujen tekemisen pitää olla helppoa! Jos mielen tekee mieli makeaa, ei silloin ole voimia tuhlattavaksi monimutkaisiin hyydyttämisiin, grammojen punnitsemiseen tai ikuisuuksien kohotteluihin. Siksi tässä helpon toffeen ohje.

2dl palmusokeria tai intiaanisokeria
1 dl hunajaa
50g voita
2 dl kuohukermaa
50 g rouhittuja manteleita tai muita sattumia
ripaus aitoa vanilijaa

-Unohda kattilaan kiehumaan miedolla lämmöllä kaikki muut ainekset paitsi mantelirouhe. Anna kuplia hellalla noin 30 minuuttia.

-Testaa onko toffeesi valmista: tiputa hieman seosta vesilasiin. Jos massa jähmettyy palleroksi veteen tippuessaan, on toffee kiehunut tarpeeksi.

-Lisää joukkoon mantelit tai valitsemasi sattumat ja kaada toffee vuokaan. Anna massan jähmettyä kylmässä. Leikkaa veitsellä mukavankokoisiksi paloiksi.

Toffeen voi maustaa laittamalla seokseen esimerkiksi pari ruokalusikallista kaakaojauhetta tai jauhettua lakritsinjuurta. Klassisia yhdistelmiä sattumiksi voisivat olla rusinat ja rommi tai vaikkapa suklaapalat ja pähkinät. Ihanan jouluisen piparitoffeen saat lisämällä toffeeseen reilusti inkivääriä, kardemummaa, kanelia, neilikkaa ja muskottia. Piparotoffee maistuu herkulliselle, eritysesti niiden mielestä, jotka pipareita leipoessaan mystisesti kadottavat osan taikinasta suuhunsa....

Jos on malttamaton ja ei anna toffeemassan kiehua riittävästi, jää se pehmeäksi ja venyväksi. Ikuisesti. Silloin ei auta muu kuin jakaa syöjille lusikat tai muut tikut käsiin ja antaa jokaisen pyöritellä massasta itselleen toffeetikkari imeskeltäväksi. Kivaahan toki sekin, mutta myönnettäköön, ettei ihan esteettisimmästä päästä...

Kokeilin korvata kerman kookoskermalla, mutta se versio toffeesta ei ole jähmettynyt edes parin päivän pakastimessa olemisen jälkeen...Tosin voi olla, että malttamattomuus iski tulloin(kin) ja keittelin seosta liian vähän aikaa. Noh, onpahan hyvä syy tehdä uusi testierä!

Makeita vuoden 2012 viimeisiä päiviä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti