Tällaista meillä.
On tässä joku ideakin: toteutan uuden vuoden tavoitettani valokuvata taas enemmän. Ei ole ihan helppoa kuvata Murmelia ja Näätää, joiden vauhti leikkiessä vastaa viritettyä formula-autoa, joka sinkoutuu juuri ajoradalta.
Tälle päivälle on toinenkin homma. Ompelukone. Uusi komea ystäväni Janome. Hän kuullostaa eteläamerikkalaiselta, mutten vielä ole selvittänyt hänen synnyinmaataan. Tuijotan konetta ja ohjekirjaa kunnioittavaa kauhistusta tuntien. Mitä olen oikein mennyt ostamaan? Seuraava askel on avata ohjekirja.
Verhot, revennyt paita, lyhennettävät farkut, koiran syömä tyyny ja sohvanpäällinen odottavat innokkaina vuoroaan ja tulevansa ommelluiksi.
Lauantaina astuin Kaartin Neule ja Ompelukone -liikkeeseen ja 8 minuuttia myöhemmin poistuin sieltä Janome kainalossani. Tämö hankinta on kaikkea muuta kuin harkittu. Olin varmaan helpoin asiakas ikinä: tulin, näin ja ostin. Koska olen yleensä Suuri Harkitsija (eli Toivoton Jahkailija), olen aika ylpeä tästä.
Minua hieman jännittää. Onhan ihan oma ompelukone vaktavan iso askel kohti aikuisuutta.
