Olen niin innoissani, etten meinaa pysyä nahoissani. Oikeastaan eräs toinen ei meinannut.. No, eihän se lopulta pysynytkään.
Nyt on otettu askel lähemmäs oikeaa ruokaa. Niin luomua ja lähiä ja niin tredikästä ja niin tulevaisuutta, ettei edes Lasipalatsin Eat&Joy ole tällä asteella maalaisuudessaan ja hippeilyssään.
Ei liene yllättävää, että innostukseni liittyy ruokaan. Tässä viime viikonlopun resepti:
Nylje veljesi ampuma rusakko isäsi avustuksella. Epäröi ohikiitävä hetki ennen nylkemisen aloittamista. Silittele silkkisen pehmeää, vaalean harmaata turkkia ja uskomattoman söpöjä pikku tupsukorvia. Ryhdistäydy, lakkaa kutsumasta rusakkoa pikku pupuliiniksi ja ota veitsi käteen. Hämmästele. Paloittele ristiturpa. Toivo hiljaa mielessäsi, että se oli juuri tämä, joka söi viattoman omenapuusi viime talvena. Ala suunnitella katalonialaista jänispataa ja rusakkosuikaleita viherpippuri-kermakastikkeessa. Hämmästele vielä hieman.
Osa (sisäfile, selkä) Korvenkylän metsien jänöstä päätyi maanantai-iltana alppilalaiseen rusakkopataan. Ensin kaunis pintaväri voi-valkosipuli-pannulla lihoihin, jotka maustuivat yön yli maustepippuri-laakerinlehti-oliiviöljy-marinadissa. Ruskistettujen palojen ympärille kiedoin pekonisiivut, ruskistus sipulirenkaiden kanssa valurautawokissa, sekaan Sonnentorin luomuviherpippureita, luraus vettä, tinkimaitoa, reilut lusikalliset luomutuorejuustoa, ripaukset suolaa ja mustapippuria sekä vielä mukaan kesällä kuivattuja rakuunanlehtiä. Uunilanttua, -perunoita ja -porkkanoita kaveriksi.
Jäniksen matka riippumasta lautaselle.
p.s Ansan upean blogin http://anzaxd.blogspot.com/ tsemppaamana aion taas kirjoittaa ja valokuvata tänne enemmän!
